tiistai 8. maaliskuuta 2016

Susan Fletcher; Tummanhopeinen meri



Nyt oli huono onni kirjojen kanssa. Heti perään toinen, jota en saanut luettua. En, vaikka Susan Fletcher on yksi ihan lempikirjailijoitani, olen itkenyt ja nauranut ja rakastanut edellisiä fletchereitä. Mikähän tässä nyt oli niin vastenmielistä. Teksti oli kaunista, kuin aalloilla soljuvaa runoa. Alussa vertasin tätä mielessäni erääseen nuorena näkemääni animaatioon tai kuunnelmaan, jota en ole saanut koskaan mielestäni. Se oli kaunis kuin runo. Maitometsä – Milky Forest? Ehkä, tai jotain tuollaista. Samanlaisia kylmiä väreitä nostattavia viboja tunsin Tummanhopeisen meren alkusivuilla.
Sitten kun olin lukenut kirjan puoliväliin, totesin ettei tästä mitään tule. Asiassa ei päästä puusta pitkään, tämä vain hieroo tätä samaa herkkää pikkukylän raukeutta ja menneisyyttä sivusta toiseen. Valitettavasti nyt kävi näin. Niin olisin halunnut tykätä Fletcheristä.